Nojatuolissa keskellä avaruutta – Avaruusromua 1.2.2015

30/01/2015

Edgar Froese (1944 – 2015)
http://images.cdn.yle.fi/image/upload/fl_keep_iptc,q_80/w_940,h_529,c_crop,x_0,y_0/w_700/v1422442699/17-1775154c8c0ca0e261.jpg
Kuva: Ralf Roletschek. Licensed under GFDL via Wikimedia Commons
“Aivan yhtyeen alkuaikoina meillä oli idea siitä, kuinka voisi istua nojatuolissa keskellä avaruutta ja kuunnella kuinka se soi. Me kyllä tiesimme, että fysikaalisesti avaruudessa ei voi kuulla minkäänlaisia ääniä, joten kyse oli enemmänkin eräänlaisesta filosofisesta näkemyksestä: uneksitaan ja kuvitellaan, minkälainen olisi ääni, joka kulkisi avaruudessa ikuisesti, yhä eteenpäin. Ilman mitään rajoja ja loppua.”

Näin muisteli Edgar Froese, tammikuun lopulla vuonna 2015 kuollut elektronisen musiikin pioneeri. Hän luotsasi lähes viidenkymmenen vuoden ajan Tangerine Dream -yhtyettä, vuonna 1967 perustettua kokoonpanoa josta 1970-luvun alkuvuosina tuli eräs elektronisen musiikin tärkeimmistä kokoonpanoista. Legendaarinen kolmikko Edgar Froese, Christopher Franke ja Peter Baumann olivat 1970-luvun alussa tienraivaajia, monellakin tapaa.

Tässä kolmikko improvisoimassa Saksan teeveessä vuonna 1976:

Vuonna 1974 Englannin levymyyntilistalle nousi outo levy. Levy oli musiikkia, joka ei normaalisti listoille noussut. Siinä ei laulettu, siinä ei ollut kertosäkeitä eikä sooloja, ei rumpuja eikä sähkökitaroita. Idealtaan se oli paljon velkaa tuonaikaisille minimalistisille nykysäveltäjille, mutta toteutukseltaan se oli uuden sukupolven musiikkia. Se oli elektronista musiikkia. Se oli Tangerine Dreamin albumi Phaedra.

Levy nousi listalle käytännöllisesti katsoen ilman minkäänlaista radiosoittoa, ilman lehtihaastatteluja tai kiertueita, ja eriskummallista oli että tuon levyn oli kaiken lisäksi tehnyt tuolloin täysin tuntematon saksalainen kokoonpano, kolme pitkätukkaista nuorta miestä, joiden nimiä kukaan ei tiennyt.

Tangerine Dream loi itse oman perinteensä; tuohon aikaan uuden tavan tehdä ja esittää musiikkia, uusilla välineillä, uusilla elektronisilla laitteilla. Ryhmä oli saanut alkunsa jo 1960-luvun loppuvuosina ja 1970-luvun alussa sen maine alkoi hiljalleen kasvaa. Edgar Froese muisteli noita aikoja kertomalla, että aluksi kyseessä oli tavallinen 1960-luvun lopun blues-henkinen rockyhtye, mutta sitten kaikki muuttui.

1960-luvun loppu ja 1970-luvun alku olivat sisäisen kokemisen ja tajunnan laajentumisen aikaa. Pitkätukkaiset rockmuusikot etsivät tajunnan ja kokemisen rajoja, käänsivät katseensa sisäavaruuteen, kuuntelivat uusia ääniä ja tahtoivat kurkottaa normaalin kolmen minuutin hitin tuolle puolen. 1970-luvun alussa Tangerine Dreamin musiikkia alettiin kutsua kosmiseksi tai psykedeeliseksi musiikiksi. Ja toden totta, se oli melko kosmista aikaa.

Tangerine Dream – Live at Conventry Cathedral 1975 (1/2)

“1970-luvun alku oli myös turhauttavaa aikaa”, muisteli Edgar Froese kun haastattelin häntä puhelimitse vuonna 1996. “Vauhdikkaat 60-luvun lopun vuodet olivat tuolloin jo takanapäin”, hän muisteli, “suuri vallankumous oli ohi, ja tilanne oli aika masentunut, koska huomattiin, että se suuri tajunnanlaajennus oli johtanut umpikujaan, ikävä kyllä. Tuossa tilanteessa kaikki yrittivät erilaisten taidemuotojen avulla tavoittaa vielä jotakin, selittää tilannetta itselleen ja päästä eteenpäin”. Näin sanoi Edgar Froese ja Tangerine Dreamin kannalta tilanne oli erityisen vaikea siksi, että vaikka he halusivat jatkaa eräänlaista sisäistä vallankumousta, se oli vaikeaa, koska sellaisia instrumentteja joilla yhtye olisi tahtonut musiikkiaan tehdä, ei yksinkertaisesti ollut olemassa.

Tangerine Dream – Live at Conventry Cathedral 1975 (2/2)

Kaikki Tangerine Dreamin konserttiesiintymiset aina 1970-luvun lopulle asti tapahtuivat pimeällä lavalla, muutamilla valo- ja filmitehosteilla, ja ne olivat täysin improvisoituja. Itse asiassa ajatus kuulostaa edelleenkin melko vallankumoukselliselta ja rohkealta; esiintyä suurissa konserttihalleissa, pimeydessä ja soittaa improvisoitua musiikkia, tuon ajan epävarmoilla, analogisilla elektronisilla soittimilla.

Edgar Froesen sooloesitys Saksan teeveessä vuonna 1981. Ulkoilmakeikka!

Edgar Willmar Froese syntyi toisen maailmansodan aikaan, Normandian maihinnousun päivänä eli 6. kesäkuuta 1944 silloisessa Itä-Preussissa, nykyisellä Kaliningradin alueella. Kaupunki oli nimeltään Tilsit, nykyään se on nimeltään Sovetsk. Edgar Froesen isä ja hänen muita sukulaisiaan kuoli natsien vainoissa, ja hänen äitinsä pakeni sodan loppuvaiheessa Edgarin kanssa Berliiniin. Sodan loppuhetkillä Neuvostoliiton puna-armeija valtasi Itä-Preussin alueen ja alueen saksalainen väestö joutui viimeistään tuolloin pakenemaan muualle.

Äiti ja poika asettuivat silloiseen Länsi-Berliiniin. Froesen kauppiassuku oli menettänyt sodassa kaiken maallisen omaisuutensa ja Froese kertoi tehneensä jo hyvin nuorena hyvin monenlaisia töitä. Murrosiässä hän aloitti pianonsoiton opiskelun, mutta nopeasti soitin vaihtui kitaraan. Ja pian hän lähti taidekouluun, opiskelemaan, maalausta ja kuvanveistoa.

Berliinin tuon aikaisessa taiteellisessa ja radikaalissa ilmapiirissä hän sai vaikutteita muiden muassa Karlheinz Stockhausenilta ja Luciano Beriolta, jotka sekä luennoivat että esiintyivät Berliinissä. Muita Berliinissä tuolloin luennoineita ja esiintyneitä vaikuttajia olivat esimerkiksi John Cage, Milton Babbitt ja Iannis Xenakis. Ilmapiiri oli modernistinen, kokeellinen ja avantgardistinen.

Karlheinz Stockhausen luennoi vuonna 1972.

1960- ja 70-lukujen Länsi-Berliini oli hyvin erikoislaatuinen paikka. Se sijaitsi keskellä silloista Itä-Saksaa. Se oli kapitalistinen kaupungin puolikas keskellä sosialistista järjestelmää. Se oli muurilla jaettu kaupunki.

Dokumentaarista kaitafilmikuvaa 1960-luvun Berliinistä, muurin molemmin puolin.

1960-luvun puolivälin tienoilla taideopiskelija Froese soitteli kitaraa aika tavanomaisissa tuon ajan rock- ja blues-yhtyeissä, perusti myös oman kokoonpanonsa nimeltä The Ones, esikuvanaan monet brittiläiset rock- ja bluesyhtyeet. Samoihin aikoihin hän myös tapasi sekä Joseph Beuysin että Salvador Dalin, jotka molemmat mitä ilmeisimmin vaikuttivat paljon Edgar Froesen ajatuksiin taiteesta, ilmaisusta ja luovuudesta.

Edgar Froese kulki pitkän tien, ja monessakin mielessä hyvin mielenkiintoisen. Hänen uransa kulki rinnan koko nykyisen musiikki-elektroniikan kehityksen kanssa. Tangerine Dream aloitti toimintansa kun ensimmäiset syntesoijat olivat vielä insinöörien pöydällä suunnitteluvaiheessa, ja sen jälkeen Tangerine Dream sovelsi aina suvereenisti uusinta soitintekniikkaa, ensin analogista ja myöhemmin tietokone- ja digitaalitekniikkaa.

Edgar Froese haastattelussa Moogfest – festivaalilla vuonna 2011.

Edgar Froese aina korosti, että tekniikka ei ole tärkeintä musiikin tekemisessä. “Elektronisten soitinten käyttäminen merkitsee vain uusien äänimaailmoiden etsimistä”, hän sanoi, ja että jos hän pystyisi löytämään uusia äänimaailmoja soittamalla vaikka kampaa ja paperia, hän epäilemättä tekisi niin. Edgar Froese sanoi, että elektroniset laitteet ovat vain pikku apulaisia, jotka auttavat meitä toteuttamaan unelmamme äänistä ja musiikista. Ja tästä syystä hän ei koskaan tahtonut asettaa musiikin tekemisen teknologiaa etusijalle.

Edgar Froese sanoi, että vanhanaikainen klassinen tapa säveltää musiikkia on iäksi mennyttä, eikä sitä enää voi saada takaisin. Hänellä oli asiaan historiallinen ja filosofinen näkökulma.

“Vanhoilla säveltäjillä oli keskiajalla, kuten myös romanttisella ja klassisella kaudella erilaiset päämäärät kuin nykyisin”, sanoi Edgar Froese. “Se mikä tekee musiikista klassista tai vakavasti otettavaa, on motivaatio ja ne lähtökohdat ja päämäärät, joihin säveltäjä on teoksellaan pyrkinyt. Nykyään musiikin päämäärät korostavat yleensä vain säveltäjää itseään, hänen erinomaisuuttaan, mainettaan, rahaa ja kaupallisuutta”, sanoi Edgar Froese.

“Ennen säveltäjät tahtoivat kuvata sisäisiä tunteitaan, tehdä jotakin ikuisesti elävää, he tahtoivat pyrkiä johonkin korkeampaan, miksi sitä sitten halutaankin kutsua. Heidän musiikkinsa oli tehty erilaista elämää ja erilaista elämänfilosofiaa varten kuin nykyinen musiikki. Heidän taustansa ja lähtökohtansa musiikin tekemiselle oli filosofinen, henkinen, ja jopa hengellinen.”
Ja siinä on periaatteellinen ja tärkeä ero nykypäivään: nykyään 99 prosentilla

Edgar Froese sanoi, että monilla nykyajan säveltäjillä ei ole tuollaista lähtökohtaa, vaan motiivit ovat nykyään puhtaasti aineelliset. “Nykyinen maailma on liian tuhoava”, hän sanoi, “ja henkisten vaikutteiden vastaanottaminen on nykyään äärimmäisen vaikeaa.”

Tulossa kuunneltavaksi Su 1.2.2015 klo 22.05

AVARUUSROMUA 1.2.2015 – OHJELMAN MUSIIKKI:

TANGERINE DREAM: Genesis – osa – (Electronic Meditation, 1970)
TANGERINE DREAM: Phaedra – osa – (Phaedra, 1974)
TANGERINE DREAM: Rubycon, Part One – osa – (Rubycon, 1975)
EDGAR FROESE: ngc 891 – osa – (Aqua, 1974)
TANGERINE DREAM: Live at Royal Albert Hall, London, April 2nd 1975, Part One – osa – (Bootleg Box Set Vol.1)
EDGAR FROESE: Maroubra Bay – osa – (Epsilon in Malaysian Pale, 1974)
– ohjelmassa kuultiin myös Edgar Froesen puhelinhaastattelua vuodelta 1996.

2000-luvun Tangerine Dream: menneisyys ja nykyisyys kohtaavat konsertissa vuonna 2010. Rubycon!

LIITTYY OHJELMAANAvaruusromua > 1.2.2015

http://yle.fi/aihe/artikkeli/2015/01/28/nojatuolissa-keskella-avaruutta-avaruusromua-122015

Lähde: YLE Jukka Mikkola

Share this

Facebook Twitter Google+